Quantcast
Channel: Aiheet | Kauppalehti.fi
Viewing all 27878 articles
Browse latest View live

Mikael Jungnerin luotsaaman Kreabin kutistuminen jatkuu – vuosikertomukset eivät ole yhtä tuottoisa bisnes kuin ennen

0
0
Kansanedustajana Mikael Jungner huomasi, että on tärkeää tehdä monia asioita.

Yhteisöllisyyden kaipuu voi auttaa kirkkoa markkinointiviestinnässä, ellei se ole jo hukannut mahdollisuuttaan

0
0
Eriarvoistumisen ja hektisyyden aikana monet nuoret aikuiset kaipaavat tukevaa yhteisöä. Tämä voisi olla kirkolle hyvä mahdollisuus, mutta iso kysymys on, onko se hukannut tilaisuutensa jatkuvaan vänkäämiseen homoparien vihkimisestä ja taisteluun kirkon liberaalimman ja konservatiivisen siiven välillä.

Digimainonnan kasvu jatkuu Euroopassa vahvana – Suomessa kasvu oli keskivertoa maltillisempaa

0
0
Kasvua vauhdittivat sosiaalisen median mainonta sekä mobiili- ja videomainonta.

Google yrittää jälleen valloittaa musiikin suoratoistomarkkinat – "Osuu viimeinkin kohdalleen"

0
0
Google pyrkii toden teolla kilpailemaan musiikin suoratoistomarkkinoista. Uusi palvelu tulee saataville Suomessa kesäkuussa.

Fazer Makeiset saa uudeksi toimitusjohtajakseen kansainvälisen osaajan

0
0
Fazer Makeisten uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Nathalie Ahlström.

MTV:n Tomi Suomela siirtyy Aito Median viihdepomoksi

0
0
MTV:n tuottajakonkari Tomi Suomela siirtyy elokuussa tuotantoyhtiö Aito Mediaan viihteestä ja formaateista vastaavaksi johtajaksi.

Verkkokauppajätin valloitusta halutaan hillitä "Amazon-verolla" Uudessa-Seelannissa

0
0
Amazonin mahdollisesta tulosta Pohjoismaihin on uutisoitu tänä keväänä. Sopisiko paikallisia liikkeitä tukeva vero myös tänne?

Suomi täytetään nyt elämysareenoilla, joiden menestyminen vaatii oikeasti myös miljoonia turisteja

0
0
Areenahankkeita yhdistää miljoonien ihmisten virta, jotka löytävät nämä elämyshallit joko jääkiekon tai jonkun muun syyn vuoksi ainakin 200–250 kertaa vuodessa. Kuulostaako realistiselta?

Kirjojen suoratoistopalvelu Storytel haluaa kasvattaa markkinaosuuttaan Suomessa – valitsi kumppaniksi OMD Finlandin

0
0
Suomen ääni- ja e-kirjapalvelujen markkinoille riittää nyt tulijoita.

Mainonnan ohjelmallinen ostaminen takkuaa GDPR:n takia – "Emme voi ostaa mainostilaa niin paljon kuin haluaisimme"

0
0
Eurooppalainen tietosuoja-asetus on vaikuttanut ohjelmalliseen digimainontaan niin Suomessa kuin maailmalla.

Eläinlääkäriliitto vetoaa markkinoinnin ammattilaisiin: Lyttykuonot ja muut terveysongelmista kärsivät rodut pois mainoksista

0
0
Monet terveysongelmista kärsivät suositut koira- ja kissarodut näkyvät mainonnassa, minkä Suomen Eläinlääkäriliitto uskoo edelleen lisäävän rotujen suosiota.

Kryptovaluuttojen markkinointi joutui ahtaalle, kun somejätit kielsivät niiden mainonnan – uusia kanavia etsitään

0
0
ICO-kolikkoantien ja kryptovaluuttojen markkinointi on siirtynyt pois verkon suurimmista mainosjäteistä. Markkinoijat yrittävät tavoittaa potentiaalisia sijoittajia luovilla keinoilla.

Millenniaalien jälkeen tulevat alfat, joista ensimmäinen syntyi vuonna 2011

0
0
”Muutos on jo täällä”, Leyda Hernández muistutti Screenforce Day -tapahtumassa.

Medialähteet: Martin Sorrell tekee paluun mainostoimistobisnekseen

0
0
Sorrell totesi jo aiemmin toukokuussa, ettei hän aio jäädä eläkkeelle.

Mirumin tuore johtajanimitys ottaa etunojaa tulevaisuuteen – kokemuksia johtava Lili Ermezei rikkoo siilot

0
0
Lili Ermezei, 30, on aloittanut tällä viikolla Mirumin Chief Experience Officerina ja johtoryhmän jäsenenä. Hänen tehtävänsä on romuttaa siilot osaamisalojen välillä.

Kesän tapahtumat houkuttelevat markkinoinnin kuokkavieraita – poliisi varoittaa järjestäjiä rahapeliyhtiöistä

0
0
Poliisihallitus haluaa kitkeä Kuokkavieraita nolla -kampanjalla arpajaislain vastaiset markkinoijat kesän tapahtumista.

Planin palkitun kampanjan kriitikot haluavat järjestöltä julkisen anteeksipyynnön – vetoomuksessa yli tuhat allekirjoitusta

0
0
Planin Ossi Heinäsen mukaan järjestö ei aio pyytää anteeksi perustehtävänsä toteuttamista.

Carlsberg lähti yhteistyöhön suomalaisten jalkapallokannattajien kanssa – "Olemme blogien ja uutismedian välimaastossa"

0
0
Kannattajakanava Byyri kertoo jalkapallosta kannattajien näkökulmasta. Carlsberg haluaa yhteistyön avulla osaksi jalkapallofanien arkea.

Älykkäänä älykkäillä ostoksilla – kaksi kasvavaa riskiä väijyy

0
0
Kun suomalainen menee tänä päivänä kivijalka- tai verkkokauppaan ostamaan älylaitteita, häntä väijyy kaksi kasvavaa riskiä.

Kalevan yt-neuvottelut päättyivät – väki vähenee 11 henkilötyövuodella

0
0
Kaleva aloitti yt-neuvottelut ostettuaan Alma Medialta Lapin lehtiliiketoiminnan.
Viewing all 27878 articles
Browse latest View live




Latest Images